Kutsumuskartalta uusi ammatti?

Ohoo! Ensin ajattelin, että on typerää kirjoittaa kaksi blogitekstiä peräjälkeen, mutta sitten ajattelin, että mitäs sitten!

Toinen tänään (ja ehkä vähän aiemminkin) pohdituttanut ajatus liittyy myös töihin ja elämänhallintaan, mutta enemmänkin parhaiden puolieni etsimisen ja niiden hyödyntämisen kautta. Ei siis sen mukaan, mikä -nomi tutkintotodistuksessani lukee ja mihin työhön minut sen perusteella pitäisi kelpuuttaa.

Olen jo vuoden ajan vieraillut enemmän tai vähemmän säännöllisesti filosofian tutkija Lauri Järvilehdon Upeaa työtä!-sivustolla. Tänään tein ensimmäisen kerran luonteenvahvuustestin, jonka mukaan osaan arvostaa kauneutta ja taitoa, olen harkitsevainen ja kiitollinen, enkä pidä saavuttamiani asioita itsestäänselvyytenä. Olen rehellinen ja toimin hyvin osana ryhmää. No hyvä, tunnistan itseni kyllä tuloksista.

Ensimmäisen kutsumuskarttani tein joskus vuosi sitten, joten ehkä on ihan hyvä aika tehdä uusi. Numerot sanojen edessä kertovat minkä verran asiaa harrastan. Ykkösiä en harrasta juuri ollenkaan, kakkosia jonkin verran, mutta mielelläni enemmän jos olisi rahaa ja aikaa, ja kolmosia teen jo niin paljon kuin haluan.

Uusi kutsumuskarttani näyttää siis tältä:

2 kirjoittaminen, 1 auttaminen, 1 kuuntelu, 1 askarteleminen, 2 meditointi, 2 jooga, 2 jumppa, 3 pohdiskelu, 1 maailmanparannus, 3 kahvinjuonti, 2 leipominen, 2 ruoanlaitto, 1 opettaminen, 2 ihastelu, 1 taiteen kokeminen, 1 lehtien lukeminen inspiraation toivossa, 1 perehtyminen, 1 opetteleminen, 1 järjestely, 1 ideointi, 1 suunnittelu.

Tämän jälkeen otin avuksi Järvilehdon ”apulistan”, josta poimin kartalleni nämä:

1 huolenpito, 1 luonnossa liikkuminen, 1 autoilu, 1 koiran kanssa puuhailu, 1 lasten kanssa leikkiminen, 1 teatteri, 1 elokuva, 1 matkustaminen, 1 eväidenteko. Okei, no tuota viimeistä ei ollut Laurin listassa, mutta se tuli jostain tuon luonnossa liikkumisen ja matkailun takaa, kun tajusin, etten ole käynyt eväsretkellä vuosiin.

Ainoat kolmosethan ovat pohdiskelun ja kahvinjuonnin edessä, joten aika moneen juttuun voisin kyllä laittaa enemmän aikaa. Ja niin, minkään juominen tai syöminenhän ei listalla pitäisi olla, mutta kahvi nyt kuuluu olennaisesti tuohon pohdiskeluun, joten annan sen olla. Kutsumuskartan ideahan on siis pyrkiä hahmottamaan elämästään ne osa-alueet, joiden parissa haluaisi viettää enemmän aikaa joko harrastuksen tai työn muodossa. Itse huomaan toivovani koko ajan, että löytäisin sen avulla työn, joka olisi pääasiassa palkitsevaa ja joka antaisi enemmän energiaa kuin ottaa.

Kakkosten purkamisen voin aloittaa vaikka liikunnasta. Joogaa ja jumppaa harrastan nyt aktiivisesti, koska käyn joogakurssia ja olen ostanut 20 kerran kortin jumppaan. Näistä tuskin hankin itselleni ihan heti ammattia, mutta harrastuksena ne säilyvät ehdottomasti. Jos kroppa ja vuorokauteen mahtuvat tunnit antaisivat myöten, harrastaisin molempia enemmän.

Meditointi on ilmaista, joten sillekään ei varsinaisesti ole estettä. Paitsi se, että en uskalla pysähtyä hetkeksikään, koska sitten tuntuu etten tee mitään. Toisaalta se ei varmaan kaada olematonta päivärytmiäni, jos nipistän aamujen netissä roikkumisesta vaikka 10 minuuttia meditointiin. Teen kylläkin aamuisin jo puolentunnin aurinkotervehdykset, joten voisin sijoittaa  kymppiminsan meditoinnin lounasaikaan, jonka jälkeen olisi helppo jatkaa kohti iltapäivää. Ehkä kokeilen sitä.

Kakkosen sai myös kirjoittaminen. Sehän onnistuu ilman rahaa tiettyyn pisteeseen asti, mutta kirjoittamiseen vaadittu tietynlainen inspiraatio tai ajatusten kohdentaminen on hankala juttu, jos mielessä pyörii jatkuvasti stressi siitä, ettei ole töitä ja sen myötä rahaa. Tosin sehän ratkeaa tällä: kirjoitan työttömyydestä, jolloin stressin voi purkaa sanoiksi, tuntuu että saan jotain aikaan ja kehitän itseäni. Kirjoittamisesta olisi kyllä ihana saada palkkaa.

Kirjoittamiseen liittyy myös ykkösen saaneet perehtyminen, inspiroituminen, opetteleminen, järjestely ja suunnittelu. Ehkä aikakauslehtityötä? Voisin alkaa etsiä mahdollisuuksia kouluttautua ja pyrkiä vaikka harjoittelijaksi toimituksiin.

Kakkosia sateli myös kyökkiin: leipomista, ruoanlaittoa ja askartelua harrastaisin mielelläni enemmän, jos olisi rahaa panostaa kunnon raaka-aineisiin. Ja leipominen näin kuntokuurin aikana on vähän niin ja näin, kun jonkun pitäisi ne tuotokset syödäkin. Askartelukin olisi kivaa jos olisi joku mihin askarrella – ja jos malttaisin kaikelta työttömyysstressiltä.

Ykkösissä, eli niissä mitä en jostain syystä harrasta juurikaan tai lainkaan, löytyy auttaminen, kuuntelu, opettaminen, opettelu, perehtyminen, maailmanparannus, järjestely, suunnittelu, ideointi, taiteen kokeminen, ihastelu ja lehtien lukeminen inspiraation toivossa. Tällä viimeisellä tarkoitan inspiroitumista vaikka kauniista kuvista, mielenkiintoisista henkilöistä ja elämäntarinoista. Auttamisenhaluun toisi helpotusta vapaaehtoistyöt, mutta kuten jo moneen kertaan olen todennut, palkallinen työ helpottaisi vielä enemmän. Mutta olenko ainut jolla tulee näistä asioista mieleen taideterapeutti?

Laurin listalta poimimani ykköset näyttävät varmaan muillekin aika perustoiveilta kolmekymppisen naisen suusta: huolenpitoa ja yhdessä harrastamista. No, koira on tulossa kesällä, joten silloin koira ja ulkonaliikkuminen nousevat vähintään kakkoseksi. Elokuva ja teatteri menevät kohdallani tuohon taiteenkokemiseen, joka helpottuu kun on taas rahaa, jota voi näihin kokemuksiin sijoittaa. Jännä sinänsä, etten kirjoittaessani ajatellut niinkään elokuvan tai teatterin tekemistä, kuten uravalinnastani olisi voinut vaikka päätellä.

Ongelmani onkin varmaan siinä, että haluaisin tehdä niin monia asioita, etten osaa tarttua mihinkään. Ja ehkä myös siinä, että nykyinen työni ei ole lähelläkään karttaani! Ehkä koenkin siksi koko alan niin ahdistavana? En osannut suuntautua oikealle linjalle, eli kirjoittamaan, vaan olen väkisin yrittänyt pitäytyä leikkauksessa ja ohjaamisessa?

Tässä kuitenkin muutamia ammatteja, mitä kutsumuskartan ja luonnetestin perusteella tuli äkkiseltään mieleen: opettaja, toimittaja, käsikirjoittaja, dramaturgi, terapeutti, sairaanhoitaja, lastentarhaopettaja, taidekriitikko, joogaopettaja (ehkä sitten joskus), mikä tahansa assistentti (viitaten järjestelyyn ja auttamishaluun), siivooja, tutkija, matkanjärjestäjä, järjestötyö (vaikka Martat tai Luontoliitto), kahvilatyöntekijä (eväidenteko, heh).

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s